Mikä airsoft on?
Airsoft on taistelusuuntainen urheilupeli, jossa pelaajat pyrkivät suorittamaan erilaisia tehtäviä apunaan realistisen näköisiä ja tuntuisia, mutta muovikuulia ampuvia aseita.
Eli pähkinän kuoressa; peli, jossa ammutaan. Kuulostaa melko samalta kuin paintball ja megazone, jotka ovat airsoftin sukulaislajeja. Airsoftin huomattavimmat yksityiskohdat ovat muovikuulia ampuvat aseet, realistiset sotilasasut sekä militaarisen simulaation tuntuinen toiminta.
Mistä se on tullut?
Kaikki alkoi Japanissa 1980-luvulla. Paikallinen aselaki kielsi useiden aseiden hallussapidon ja aseharrastajat eivät pitäneet siitä. He päättivät tehdä jäljittelyaseita, jotka eivät riko aselakia. Muutamien epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen syntyi ensimmäiset jousella ja ilmapaineella toimivat aseet. 90-luvun alussa R/C autoyhtiö Tokio Marui kehitti ensimmäiset sähkömoottorilla toimivat airsoft-aseet ja niiden suosion myötä airsoft-harrastus alkoi levitä maailmalle.
Kuka saa osallistua?
Joka ikinen harrastuksesta kiinnostunut voi tulla mukaan. Toiset ovat kiinnostuneet aseista, sotahistoriasta, sodankäynnistä tai näistä kaikista, toiset taas tulevat mukaan taistelussa syntyvän jännityksen ja adrenaliinin toivossa. Jotkut saavat tyydytystä airsoft-aseita rakentaessa ja huoltaessa, kun toiset etsivät uusia kavereita, joiden kanssa voi pitää hauskaa. Airsoft on yksi tapa mennä ulos harrastamaan jotain hyvää ajanvietettä toisten ihmisten seurassa.
Muovikuulat?
Airsoftissa käytetään ammuksina muutaman millimetrin kokoisia ja muovista koostuvia palloja, eli yleisimmin kutsuttuina BB-kuulia (lyhenne sanoista Ball Bearing). BB-kuulia ei kannata sekoittaa BB guneihin, eli ilmapyssyihin, jotka ampuvat metallisia 4,5 mm kuulia. Kun BB-kuula osuu pelaajaan, se kimpoaa ja putoaa maahan. Se ei jätä värillistä jälkeä kuten paintball-kuula, mutta se antaa hermostolle tiedon osumasta. Osuma tuntuu yleisimmin siltä kuin olisi napsauttanut itseään sormella ja siihen vaikuttaa kuulan lähtönopeus, etäisyys ja varustuksen paksuus. Pahimmassa tapauksessa kuula voi jättää ihoon mustelman. On olemassa myös luontoystävällisempi Bio-kuula.
Millaisia ovat airsoft-aseet?
Jousitoimiset
Kertatulta ampuvat jousipyssyt pitää ladata joka ammunnan jälkeen joko ”pumppaamalla” haulikkoa, vetämällä kiväärin latauskahvaa tai pistoolin luistia. Näissä aseissa on kaikista vähiten osia, joten ne ovat helpoimpia käyttää ja huoltaa. Ne jopa päästävät vähiten ääntä, mikä on plussaa tarkka-ampujille. Helppouden ja halpuuden ansiosta näitä aseita nähdään usein aloittelijoiden käsissä.
Sähkötoimiset
Kerta- ja sarjatulta ampuvat sähkötoimiset pyssyt, eli AEG:t (Automatic Electric Gun) toimivat vaihdelaatikkoa pyörittävän sähkömoottorin voimalla. Sähkömoottori saa virtansa akusta, joka on suunniteltu vain airsoftin AEG-aseisiin. Sähkötoimiset ovat suosituimpia aseita, koska tarvitsee vain asentaa ladattu akku ja täysi lipas aseeseen päästäkseen toimintaan. Aloittelijapaketit sisältävät kaiken tarpeellisen. Monien osien takia nämä aseet ovat helppokäyttöisyydestä huolimatta haastavia huoltaa.
Kaasutoimiset
Kerta- ja sarjatulta ampuvat kaasupyssyt toimivat ponnekaasun työntövoimalla. Kaikista airsoft-aseista kaasuaseet ovat sekä tuntuvuudeltaan että toimivuudeltaan realistisimpia. Äänikin on lähellä todellista laukausta. Nämä aseet kaipaavat huoltoa, jotta kaasu ei vuoda. Osa pistooleista on hinnalta edullisempia ja aloittelijoille sopivia, mutta suuri osa kaasutoimisista on tarkoitettu omistautuneille harrastajille.

Paineilmatoimiset
HPA (High pressure air) – pyssyt toimivat ilmatankista saatavan paineilman työntövoimalla. Ilmatankki pysyy pelaajan selässä ja ilma pääsee aseeseen letkun kautta. Paineilma-aseet ovat tällä hetkellä kalleimpia ostaa ja huoltaa, koska asetyyppi on uudempi ja osia tarvitaan paljon.
Onko mitään sääntöjä?
Kyllä. Jos ei olisi, airsoft olisi sitä, miten ulkopuoliset sen näkevät; päätöntä räiskintää ja kaaosta. Ottelun alussa tehdään yhteinen pelinavaus, jonka aikana kerrotaan säännöt. Kun henkilö aloittaa pelin, hänen odotetaan noudattavan kerrottuja sääntöjä hartaasti. Tinkijöitä ei katsota hyvällä.
Osumat
Kun pelaajaan osuu BB-kuula, hänen on myönnettävä osuma nostamalla käsi ylös ja mentävä aloituspaikalle. Osumien määrä ennen kuolemaa vaihtelee sen mukaan, miten pelin järjestäjä itse haluaa. Yleisin ja realistisin on 1 osuma.
Valitettavasti kaikki pelaajat eivät halua pudota heti pois pelistä ja päättävät huijata, eli olla kuin osuma ei olisi tapahtunutkaan. Siinä kohdassa pelaaja rikkoo sääntöjä ja pettää toisten luottamuksen. Jos jää kiinni, yhdestä kerrasta tulee varoitus. Jos huijari toistaa sääntöjen rikkomista liikaa, hänet häädetään pois pelistä.
Aseiden lähtönopeudet
Ilman hyvää lähtönopeutta BB-kuula ei yllä maaliinsa, tuskin edes kahtakaan metriä, mutta liian iso lähtönopeus voi satuttaa liikaa tai jopa vahingoittaa pelaajia. Sitä varten on lähtönopeusrajoituksia, joilla yritetään minimoida turhat ihmisiin kohdistuvat vahingot.
Jokaisen pelin alussa, etenkin suuremmissa pelitapahtumissa, tarkistetaan joka ikisen osallistuvan aseen lähtönopeus. Jos menee yli rajan, tai ase on muuten vaan epäkunnossa, ase hylätään ja jätetään pelin ulkopuolelle. Rajoitukset vaihtelevat pelikentän, pelimuodon, varusteiden ja kyseisen maan lakien perusteella.
Suojat
Ensimmäinen sääntö, jonka kuulee usein, on suojaimien käyttö. Pahimpia vammoja, joita voi tapahtua pelatessa ovat esim. puhkoutunut silmä, vääntynyt nilkka ja murtunut hammas. Suojalaseiksi suositellaan luotettaviksi todetut lasit, joita saa mistä tahansa airsoft-kaupasta.
Jalkineiden valinta riippuu pelipaikasta. Siistissä sisätilassa normaalit lenkkarit ovat ihan ok, mutta epäpuhtaassa hylätyssä rakennuksessa ja ulkotiloissa kaivataan järeämpiä kenkiä. Niitä toki saa airsoft-kaupoista, mutta myös ulkoiluliikkeistä ja muista ostospaikoista, jotka erikoistuvat hyviin ulkoilukenkiin ja muihin ulkovarusteisiin.
Suun suojaaminen on yleensä vapaaehtoista. Jossain maissa esimerkiksi täällä Suomessa, airsoft-aseiden kuulien lähtönopeudet ovat isompia kuin toisten maiden. Lähietäisyydeltä ampuminen korkealähtöisellä aseella ei ole missään nimessä suositeltavaa. Tavalliset hammassuojat kelpaavat. Jos ei halua kuulien satuttavan paljasta naamaa, voi hankkia suojanaamion, esim. verkkomaski, tai puoliverkkomaski. Pelaajatkin itse voi käyttää omaa mielikuvitustaan suojaimiaan koristellessa, jos kauppojen valikoimat eivät tyydytä.
Päähän ei aloittaessa tarvitse laittaa mitään lippistä paksumpaa, mutta jos tekee mieli säästyä potentiaalisilta päänsäryiltä, melkein mikä tahansa kypärä kelpaa. En kyllä usko, että polkupyöräkypärä pystyisi suojaamaan BB-kuulilta yhtä hyvin kuin kaatumiselta. Kypäriä löytyy airsoft-kaupoista, ja monesta muusta liikkeestä, jotka myyvät varusteita pään suojaamiseen. Myös omasta talosta, jos sattuu omistamaan kypärän.
Peliä pelatessa keskivartalo, kädet ja jalat ovat suuria maalitauluja ja niihin kohdistuu melkein eniten vahinkoa. Jos aloittelija haluaa minimoida niiden likaantumisen ja vahingoittumisriskin, on airsoft-kaupoissa saatavilla sopivia suojaimia. Myös polville ja kyynärpäille löytyy suojia.

Pelin ulkopuolella
Aloittelijoille ja ulkopuolisille on syytä kertoa, että airsoftissa on sääntöjä, joita jokaisen harrastustaan sekä itseään että muita kunnioittavan pelaajan tulee pitää mielessä pelin ulkopuolella.
Airsoft-aseet ovat oikeiden aseiden jäljittelijöitä ja siksi ne ovat realistisen ja pelottavan näköisiä ulkopuolisen silmin. Pelko, väärinkäsitys ja huonosti käyttäytyvät pelaajat ovat suurimpia syitä airsoftin ristiriitaiseen maineeseen. Kun ei pelaa airsoftia, jokainen pelaaja on velvollinen pitämään airsoft-aseensa aselaukuissa, lataamattomina ja näkymättömissä ulkopuolisten silmiltä. Täytyy myös muistaa, että airsoft-aseita käytetään vain airsoftia pelatessa. Ei kannata mennä julkiselle paikalle airsoft-ase kädessä luvatta.
Ohjeet
Airsoft-aseiden mukana tulee ohjeet, jotka jokaisen aloittelijan tulee lukea huolellisesti. Ohjeista löytyy myös purkukuva, jossa näytetään aseen kaikki osat.
Mitä eri pelimuotoja on pelattavissa?
Airsoftissa on olemassa 2 erilaista pelialuetta:
Luonto (woodland), jossa liikutaan ulkona.
Sisäareenat, eli CQB (Close Quater Battle), jossa liikutaan sisällä.
Erilaisia pelimuotoja riittää niin paljon kuin pelaaja itse haluaa. Aloittelijoille suositellaan perinteisiä free for all ja joukkue vs joukkue pelejä, esim. lipunryöstö sekä hyökkäys ja puolustus. Varttuessaan pelaaja voi pelata monimutkaisempia otteluita. Aihekin on pelaajien mielikuvituksesta kiinni. Voi pelata perinteiseen airsoft tapaan realistisia simulaatioita, esim. nykyaika, toinen maailmansota, Vietnam, villi länsi jne.
Mistä airsoft-aseita saa?
Suomessa on airsoftiin erikoistuneita kauppoja, esimerkiksi Helsingin ProAirsoft, Oulun MilGear ja Turun Tradesoft. Netissä on myös Atom-airsoft ja Airsoftnet. Ulkomailla on omat sivustot, esim. RedWolfAirsoft. Suomessa on netissä oma airsoft-kirpputori, nimeltä Kuulatori.
Mistä saa lisää tietoa?
Airsoft-kaupoissa on väkeä, joka kertoo mielellään airsoftista. On olemassa myös suomalaisia airsoftaiheisia nettisivustoja, kuten Softaaja.fi ja PCB-Airsoft.
Ulkomaalainen vastine on Airsoft International, joka vaatii englannin kielen taidon.
Täytyy muistaa, että kysyminen ei ole tyhmää. Kannattaa olla uskalias ja pyytää neuvoa, silloin kun on tarve.
Nähdään taistelukentällä, kuten meillä softaajilla on tapana sanoa!