Ympäristötunteista

Ilmastonmuutos.

Kuulin sanan ensimmäistä kertaa ala-asteen opettajalta. Sana oli uusi ja outo, mutta unohtui äkkiä.

En tiedä, milloin varsinaisesti havahduin ilmastonmuutokseen oikeana uhkana.

Aloin kyllä kiinnittämään huomiota omille muuttaessani kierrätykseen, siitä on tehty niin helppoa ja vaivatonta Suomessa. Opiskelijana oli kiva kiertää kirppareita kavereiden kanssa. Kirppareiden koluamisessa on oma viehätyksensä, joka ei vieläkään ole kulunut pois.

Varsinainen sysäys ilmastonmuutoksen vakavuuteen ja kulutustottumusten muuttamiseen tuli kaveripiiristä. Tutustuin zero waste-periaatteeseen (puhutaan myös nollahukasta), haalin lisää tietoa kierrätyksestä, suosin entistä enemmän käytettyä ja julkista liikennettä. Minulla ei vieläkään ole ajokorttia, vaikka asun kaupungissa. Luulen että jonain päivänä kortti pitää silti hankkia. Kumppanin hankkima auto helpottaa paljon asioiden hoitamista, mutta kuljen mieluusti pyörällä tai jalan suurimman osan viikosta. Täysin vegaaniksi en ole vielä uskaltanut ryhtyä, mutta suosin kasvisruokaa useammin kuin ennen.

Seurasin erilaisia vaikuttajia ja aloin soveltamaan helppoja asioita omaan arkeeni. Kulutustottumusten kääntäminen ympäri oli raskasta, mutta nykyään tietyt valinnat ja omat periaatteet tulevat niin selkärangasta, että esimerkiksi halu ja tarve on helppo erottaa. Tarvitsenko oikeasti nämä kengät, vai ovatko ne vain hienot? Voinko ostaa uuden puhelimen käytettynä ja huollettuna?

Viime vuosien aikana kävin läpi paljon erilaisia tunteita. Vihaa, ärsyyntymistä, epätoivoa ja onnistumisen iloa. Ilmastoahdistus on usein läsnä arjessani. Olen ollut välillä aivan ehdoton vaikkapa ruokakaupassa siitä, valitaanko muovinen vai kartonkinen pakkaus. Ymmärsin, että joustaminen ja myötätunto auttaa pidemmälle omassa muutoksessa, kuin jyrkkä ehdottomuus.

Jossain vaiheessa aloin ymmärtämään, että loppuelämäni ei tule olemaan helppoa. Yhteiskunta todennäköisesti ajautuu kriisiin monin eri tavoin. Hallitukset ja yritykset toimivat siihen nähden liian hitaasti. Ärsyttää, että iltapäivälehtien toimittajat käyttävät valtaansa kirjoittamalla juttuja dieeteistä ja perinteisistä sukupuolirooleista, kun tässä olisi tärkeämpiä asioita käsillä. En vielä tiedä, miten suhtautua edessä häämöttävään tulevaisuuteen.

Pandemia pysäytti lepäämään. Minun ei tarvitse tietää kaikkea, mitä juuri nyt maailmalla tapahtuu. Olen oppinut pitämään somelakkoja, ja kuratoimaan syötteitä entistä paremmin.

Erilaisista kirjoista ja vaikuttajilta olen saanut pontta ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Silloin kun jaksan, lähetän esimerkiksi yrityksille palautetta ja allekirjoitan kansalaisaloitteita. Uskalsin jopa ottaa yhteyttä kansanedustajaan luonnonsuojeluun liittyen. Keskustelen ystävien kanssa ilmastonmuutoksen aiheuttamista tunteista. Välillä vaivun alakuloon, mutta yritän keskittyä positiiviseen. En ole yksin, ja moni muukin tekee töitä paremman maailman eteen. Yksilöt, kansalaisjärjestöt ja yhdistykset luovat painetta
muutokselle sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

Haaveilen että tulevaisuudessa voin tehdä töitä paremman ja toimivamman yhteiskunnan puolesta, sellaisen, jossa luonnolle annetaan tilaa. Maailma, jossa luonto ei ole rahaa tai riesa, vaan välttämättömyys elämälle.

SUPERNATURAL – Oulun taidemuseossa

Näyttely oli vaikuttava kantaa ottavuudellaan ja realistisuudellaan. Ihmisiä esittävät teokset näyttivät niin aidoilta, että odotin niiden liikahtavan minä hetkenä hyvänsä. Teokset ja niiden taustatarinat olivat mieleenpainuvia sekä ajatuksia herättäviä. Näyttely sai miettimään tulevaisuutta maapallon ja täällä olevan elämän kannalta. Teokset olivat todella taidokkaasti tehtyjä ja tunteita herättäviä. Ne saivat ajattelemaan omaa asemaani ihmiskunnassa ja mahdollisuuksiani hidastaa ilmastonmuutosta. Näyttely sai miettimään vakavia asioita todella paljon ja toisaalta tuntemaan eräänlaista ahdistusta elämää koskevan kehityksen mahdollisuuksista.

Taideteos taidemuseossa. Kuvaa naista mustassa minimekossa vaalenapunaisella taustalla.
Andro Wekua, Nimetön

Kahdessa teoksessa oli keskustelevia ihmisiä ja heidän kasvoissaan näkyi liikettä ja ilmeitä. Daniel Glaserin & Magdalena Kunzin yhteisteos Minä olen toinen oli todella taidokkaasti tehty kuvaamaan eri ammatteja edustavien välistä keskustelua, jossa keskustelu ei ollut dialogista. Teosta katsoessaan piti muistuttaa itseään siitä, että henkilöt eivät olleet oikeita, vaikka heidän katseensa tuntuivat tuijottavan minua välillä suoraan silmiin ja heidän ilmeensä olivat aidon tuntuisia. Kokemus oli uskomaton, ja tämä oli yksi minulle mieluisimmista töistä koko näyttelyssä. 

Näyttely sai aikaan minussa eri tunteita, kuten pelkoa, surua, iloa ja hämmennystä sekä ehdottomasti inspiroitumista. Osaan töistä oltiin hyödynnetty teknologiaa, kuten robotiikkaa, josta pidin kovasti.  Robotiikka elävöitti työt uudenlaiseen muotoon. Näyttely herätti minussa paljon ajatuksia luonnon ja ihmisten asemasta tulevaisuudessa.

Taideteos. Mustavalkoinen kuva, jossa parrakas mies istuu lavalla päällään muovinen takki.
 Goshka Macuga, Ihmisen pojalta, joka söi kirjoituskäärön.

Töissä näkyi eri tekniikoita ja jokaiselle katsojalle varmasti löytyy jotain mielenkiintoista. Vaikka ei olisi taiteen ystävä, näyttelyn aihe koskettaa jokaista ihmistä. Mielestäni taide on yksi hyvä keino ottaa asioihin kantaa ja sillä voi helposti osoittaa omia tunteitaan ja välittää niitä katsojalle. Taide yhdistää ihmisiä ja kiinnostaa eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Näyttely tarjosi tietoa taiteen kautta ilmastonmuutoksesta ja muista tulevaisuuden yhteiskuntaan liittyvistä asioista, jotka käsittelevät koko maapalloa ja sen asukkaita.

Taideteos. Mustalla pohjalla sinininen kasa tuhkaa.
Anna Estarriola, Ihmisen tuhka on 3.5% ruumiin painosta, olen tilannut omat tuhkani sinisenä, haluan olla kuuhun asti ulottuvaa sinistä tähtisumua.

Näyttely oli upea ja inspiroiva teosten ja sanomansa takia. Se on yhä mielessäni vaikuttavuuden vuoksi. Voisin käydä ihastelemassa näyttelyä vielä uudestaan ja katsoa sitä taas uusista erilaisista näkökulmista. Suosittelen Supernatural-  näyttelyä jokaiselle.

Näyttely on esillä Oulun taidemuseossa 29.5 – 17.10.2021. 

Unihatun kirjoittelua